IMG_1758-normal.jpg

Tänä syksynä on jälleen näkynyt tarjonnassa paljon erilaisia ponchoja. Olen aina pitänyt ponchoista ja erilaisista viitoista.

Nimiä tälle viittamaiselle asusteella on muitakin, mm. keeppi tuli vielä mieleeni. Keeppi lienee kai periaatteessa lyhyt poncho.  Omistan muutamia viittoja tai ponchoja tai keeppejä ja mukana on neulottuja ja kankaasta valmistettuja.

Milloin näitä sitten käytän - ehkä syksy on näiden aikaa, mutta joskus vain käy niin, että Suomen syksy on liian kylmä ponchoiluun tai ainakin minusta niin tuntuu. Taitaa olla 10-14 astetta ihanne lämpötila tälle asusteelle ja ainakin tänä syksynä oli ensin niin lämmin, että kesävaatteilla voi kulkea ja siten olikin jo todella kylmä, ettei viitoilla oikein tarjennut. Mutta kaunis asuste tämä viitta voi olla eri muodoissaan ja tyylikäskin.

Yläkuvan viittamainen pusero sopii sisäkäyttöönkin ja siinä on kyllä hihatkin. Tämän puseron viittamainen muoto oli minusta kiva. Mutta koska kaulus on korkea, tämä joutuu nyt odottamaan talvisäitä.

Alakuvan keepit tai ponchot ovat hankittuja muutama vuosi sitten. Ruskeasävyinen on Espanjasta ja tuo vaaleanpunamusta on joskus ostettu Helsingistä. Molempia voin vielä käyttää. Neulottu ponchoni on harmaa ja kovalla tuulella se on kyllä kylmä, mutta muuten tuo mukavaa vaihtelua pukeutumiseen. Lisäksi minulla on muutama itse neulomani lyhyt keeppi. Näiden asusteiden ongelma on usein se, että takin alle niitä on hankala pukea, jos haluaisi käyttää sisätiloissa. Toisaalta reilun keepin voi laittaa myös takin päälle kaulahuivin sijaan.

Sisä- ja kesäkäyttöön hankin kesällä käsityötorilta yhden pellavaisen ponchon, pinkin ja se on  kyllä tyylikäs ja mm. suojasi kesällä hartioita paahtavalta auringolta. Se oli ohut ja sujahti tarvittaessa hyvin laukkuukin.

Nyt  kun mietin tarkemmin, taitaa minulla olla jossain virkattujakin ponchoja vai ovatko ne sitten hartiahuiveja:)

No ensi viikolla voinee kulkea ponchoissa tai keepeissä, kun taitaa olla sopivaa ilmaakin. 

IMG_1799-normal.jpgIMG_1802-normal.jpg